Fotoetsaus

Emalointikurssilla jäi aikaa niin tein fotoetsatun riipuksen. Etsaus tarkoittaa sitä kun metallin pinnasta syövytetään typpihapolla kuviota, niin että osa kuviosta on koholla ja osa syvennyksenä.

Hopealevy hiottiin hienolla hiomapaperilla, pestiin saippua-ammoniakkiliuoksella, tulostettiin musta-valko kuva kalvolle (harmaasävyisellä ei onnistu) ja suihkutettiin pimeässä huoneessa hopealevyn päälle valoarkaa valokopio-lakkaa. Hopealevy oli pahvilaatikossa ja se kannettiin laatikko kiinninäisenä 15 min päästä 50 asteiseen uuniin kuivumaan. Kun lakattu pinta on kuivunut 10-15min niin viedään rasia sulkinaisena taas hämärään huoneeseen ja siellä asetetaan tasolle ja hopealevyn päälle asetetaan tulostettu kuva ja sen päälle lasilevy painoksi. Laitetaan lamppu 3 min:ksi päälle jotta kuva valottuu metallin pintaan. Kun tämä on tehty laitetaan hopealevy lipeäliuokseen ja lillutellaan siellä hetki niin kuva alkaa ilmestyä hopean pintaan kuten yllä olevassa kuvassa näkyy

Alueet joita ei haluta syövyttää suojataan pakkausteipillä ja kynsilakalla, kuvan mustat alueet siis jäävät koholle ja valkoiset alueet syöpyvät matalammaksi

Opettaja mittailee typpihappoa (20-30%) oikean määrän

Niin pitkään lillutellaan typpihapossa että kynnellä tuntee kuvion syöpyneen. Sitten huuhdellaan

Siinä se on syövytyksen jälkeen

 

Aluksi ajattelin vielä emaloida tämän mutta tulinkin toisiin päätöksiin kun ajattelin että työ on muutenkin suuren kokoinen ja emali niin suuren esineen pinnassa voisi näyttää hassulta. Luokkatoveri sanoi että näyttäisi kivalta jos siitä sahaisi jotain pois, ja ryhdyinkin tuumasta toimeen. Patinoin korun, mutta en tykännyt lopputuloksesta, kun patinoi koholla olevatkin kohdat ja jätti koko korun harmaaksi ja teräksisen oloiseksi. Siinäpä olikin homma ottaa pois se patina, kun kiillotusrummussakin pyöräytin parit kerrat eikä mitään tapahtunut. Lopulta täytyi kuumentamalla irrottaa patina pois.

Ketjua tilasin ulkomailta, niin täytyy odottaa että saapuu jotta saan viritettyä sen noista sahatuista kohdista läpi.

Mitä näet kuvassa?

Varsinkin takapuolelta katsoessa näen pirun kun tällä on kikkurasarvet ja tuimat silmät ja kauhea nokka, joku luokkalainen sanoi näkevänsä leijonan.

Päivitän tähän postaukseen vielä kuvan korusta ketjuineen kunhan ketjut ovat saapuneet minulle.

Ruusuja 750 keltakullasta

Halusin vielä kokeilla tänä vuonna ennen työssäoppimisjakson alkamista kullan muotoilemista ja käsittelyä. Materiaalina on 750 keltakulta. Eikä edes jännittänyt hakea arvokasta materiaalia saati tehdä siitä jotain.

Tämä meni kätevästi kivenistutuskurssilla kun olin jo tehnyt pakolliset koulutyöt niin sain tehtyä vielä kruunuistutuksen kullastakin. Pääasiallisesti halusin tehdä riipuksen, mutta kun materiaalia tulikin valssatessa enemmän kuin tyttöjen kanssa oletimme, niin päätin tehdä vielä kultaiset tappikorvikset. Tappien taustat on vielä tilauksessa koulun kautta.

Ensin materiaalin haku ja kaavojen teko.

3mm kultalevystä täytyi valssata 0,40mm ja 0,6mm vahvuista levyä, siinä tarvittiinkin paljon hauista ja voimaa ja aikaa, seuraavana päivänä oli vähän hauikset ja ojentajat kipeät.

Ennen tömäytystä

Tässä olen jo sahannut ohuista levyistä kolme kukkaosaa ja tehnyt kruunuistukan. Juottaminen oli vähän vaikeaa, ja ensimmäinen istukka tuli vähän ohueksi ja sitä juottaessa kävikin niin että kynsi vähän suli. Täytyi ottaa viallinen irti ja tehdä uusi istukka, ja siitä tulikin parempi kun ei mennyt liian ohueksi.
Tässä kuvassa näkyy kun monien lämmitysten takia kulta on muuttunut laikukkaaksi, pinnassa näkyi punertavia laikkuja ja hapettunutta pintaa. Täytyi tömäyttää riipus. Tömäytys tarkoittaa kullan kemiallista puhdistusta syanidilla ja vetyperoksidilla, aineita kuumennettiin astiassa jossa korukin oli, niin että tapahtui nopea kuohahdus. Tämä operaatio syövyttää vähän kullan pintaa jolloin pinta alkaa kiiltää ja laikut häviävät. Meidän täytyi tömäyttää kolmella tavalla, viimeinen oli keskeneräinen tömäytys.

Tömäytyksen jälkeen

Korua ei tarvinnut kauheasti kiillotella tömäytyksen jälkeen, mikromoottorin pehmeällä harjaslaikalla ja punaisella vahalla vähän kiillottelin. Sitten vielä kivi paikoilleen ja istukan kynsien kiillotus. Normaalisti käytetään pihtejä kun painetaan kynnet kiven päälle, mutta nyt oli niin ahtaat paikat että täytyi istutuspunsselilla tehdä se homma.

Kaunishan siitä tuli, kivenä on 5mm granaatti

Jännästi kynsi-istukka heijastuu kullassa samoin kuin terälehdet toisissaan

Eipä ole kyllä kullankaan kuvaaminen ihan helppoa, pinta heijastaa näppärästi esim. kädestä oranssihtavaa väriä ja kameran linssin musta väri toistuu pintaan hyvin.

Hups on firmalla menny pikkusen leimat pieleen, ketjut tilataan valmiina firmoilta jotka valmistaa ne koneilla. Tässä on menny auttamattomasti päällekkäin vuosileima, pitoisuusleima, ja tekijäleima. Kyllä niistä jotain selvää saa, mutta eniten ihmetyttää että tilanne on "korjattu" leimaamalla 585 salmiakkipohjalla toiselle puolelle rinkulaa. Kullan leiman pohjamuotohan on ovaali ja platinan on salmiakki......... Täytyy varmaan vielä viedä ketju koululle näytille, että onko muissa ketjuissa samanlaista merkistöä

Ketju oli jännän mallista, tuommoisia kolmiota täynnä, ketju on 585 kultaa

Riipuslenkki on juotettu terälehtien taa hiukka piiloon

Kysyin vielä opettajalta mielipidettä työstä vaikkei se kurssin pääasiallinen työ ollut. Sanoi että on hieno, ainoa negatiivinen puoli oli että kolmiolenkki oli hiukan turhan pieni riipukseen verraten. Tajusin vasta sitten että onhan se tosiaan hieman pieni, jotenkin vain ajattelin etten halua tehdä siitä liian isoakaan. Opettaja pohti myös sitä miltä olisi näyttänyt skrymppipinnalla, kerroin että ajattelin mitenhän pintakuviointia voisi tehdä mutta en kuitenkaan lähtenyt tähän tekemään. Päätin kuitenkin korviksissa kokeilla opettajan ehdottamaa skrymppipintaa. Arviotakin pyysin opettajalta hinnasta kun itsellä ei oikein varsinkaan kullan kanssa ole tietoa missä hinnoissa valmis koru liikkuu. Ja arvokashan tämä opettajan mukaan oli, kun on kuitenkin käsityötä.

Ja vielä kun materiaalia jäi niin kovin niin tein tappikorvikset, ruusuiset tietenkin. Näihin otin levyn jäämän jota skrymppasin eli sulatin pintaa hieman jotta siihen tulee kuhmua ja kuviota. Kullan skrymppaaninen vain on paljon vaikeampaa kuin hopean. Kulta alkaa nopeammin vetäytymään kasaan, jolloin ei pysty kauaa yhtä kohtaa lämmittämään. Ja tasaista skrymppipintaa koko levyyn oli äärimmäisen vaikea tehdä. Sain levyyn tehtyä jopa sormen mentävän reijän, kun lämmittelin kappaletta ja jäin ihmettelemään pientä kultalammikkoa joka lillui levyn pinnalla, parissa sekunnissa se ikäänkuin räpsähti ja imaisi reijän kun kulta vetäytyi siitä kohti.

Luokkatoverit kävivät ihmettelemässä mitä teen ja ihmettelivät vielä suurempaan ääneen kuinka uskallan skrympata kultaa. Mikä huvitti minua kovasti ja totesin että eihän tämä minun kultapalani ole vaan koulun, että ehkä omallani en olisikaan uskaltanut kokeilla (lauseet sievistelty kirjakieleen, murteella kun tämän sanoi niin kaksimieliseksi vitsiksihän se muuttui ja naurut saatiin aikaiseksi).

Skrympattuun levyyn sain toiseen päähän pienen alueen pientä röpelöistä pintaa ja loput oli muhkua ja kuhmua sinne ja tänne. Röpelökohdista sahasin pienemmät kukat ja muhkukohdista suuremmat. Tappeihin oli helppo iskeä leimat kun kulta on kuitenkin kovempaa kuin hopea ja minä olen aika kova mäjäyttäjä kun leimaa isken, vaikka olen vaihtanut kevyempään vasaraankin.

Kauniit tuli näistäkin, joskin pieni epäsymmetria hiukan haittasi minua vaikka opettajakin sanoi ettei ruusutkaan aina symmetrisiä ole ja itse järkeilin lopulta että jos minä piirrän epäsymmetrisen kaavankin niin eihän siitä voi symmetristä lopulta saada. Näitäkin tulee varmasti käytettyä usein vaikkei ihonsävyni niin sovelias olekaan kultakoruille

 

Näissäkin oli juottaminen vähän hankalaa kun materiaali oli 0,3mm paksua, niin täytyi varoa ettei liikaa kuumenna ja vahingossa sulata. Kukkasten asettelu keskelle oli vakeaa kun tein tapista juuri sen mittaisen kun tarvitsin, olisi ehkä pitänyt jättää ylimääräistä tulemaan kukan keskeltä mutta ongelma olisi ollut että kun olisin ylimääräisen katkaissut pois niin en olisi oikein millään saanut siistittyä ja viilattua tapin päitä ruusun keskellä. Pintakuviointi on kyllä kiva mielestäni.

Oma työ: Nimilaatat kisuille

Päätin syksyllä tehdä omille kisuilleni nimilaatat hopeasta. Julkaisussa on kestänyt kun en saanut aikaiseksi hopeoida ja kaivertaa näitä. Nyt tällä viikolla hopeoin nämä ja kaiverrus täytyy vielä tehdä. Päivitän sen kaiverruksen tähän postaukseen vielä myöhemmin kunhan saan sen tehtyä.

Prikkaleikkurilla/kolikkoleikkurilla leikkasin ympyröitä paksummasta hopealevystä ja ohkaisemmasta sahasin tassut, varpaatkin sahasin erikseen.

Juotin tassut pohjiin ja sahasin vielä ripustuslenkit paksusta levystä, jotka vielä juotin kiinni pohjiin.

Varpaiden välit ärsyttää, kun juote vähän levisi siellä yhdessä kohti ja jouduin sitä poistamaan ja sitten jouduin kuitenkin vielä kiillottamaan mikromoottorin laikoilla noita varpaan välejä vaikka olin huopapinnalle kiillottanut ennen juottamista. Ja mikromoottorin pikkulaikat jättää isoihin pintoihin näkyviä viiruja monesti ja niinhän niitä jäi sitten näihinkin. Onpahan karvaiset tassut nyt. Luulen että toisen kissani käsittelyssä ei taida kauaa kestää tämä nimilaatta kun protestoi yllättäen tässä pari viikkoa sitten ja puri metalliset kilikellot täysin reijille ja muodottomaksi omasta kaulapannastaan.

Härömpi tassu menee härömmälle kissalle ja sievempi menee sievemmälle.

Kaiverrettu nimet ja numerot, olikin hopeaan tosi liukasta kaivertaa, vähän väliä tuli hutiheittoja, varsinkin jos yritti hiusviivaa tehdä. Jouduinkin filssaamaan hutiheitot pois ja kaivertamaan uudestaan

Oma työ: Mystinen komsiopallo

Nyt pääsin tekemään tätä komsiopalloa, jonka teosta olin pitkään haaveillut. Mutta aina ei voi onnistua.....

Tähän tarvittiin 0,5mm alpakkalevyä, 0,8mm hopealevyä, riipuslenkki ja pieni terästangon pala.

Ensin piirrotetaan molempiin levyihin samankokoiset ympyrät ja sahataan ne.

Lyödään sahatut ympyrät pukkelialasimessa pallopunsselilla kupolimaiseksi. Hopeaa piti hehkuttaa välillä, alpakkaa ei saanut hehkuttaa! Alpakka ei soi jos on hehkutettu pehmeäksi. Alpakan muotoilu kesti pitempään kun oli niin kovaa materiaalia.

Alpakkapallon puolikkaat

Sovitetaan alpakkapallon puolikkaat hopeapallon puolikkaiden sisään.

Terästangon pätkä pyöristetään kulmistaan, että liikkuu sulavasti pallon sisällä.

Alpakkapallon puolikkaisiin sahataan kielet, sahasin puoliskoihin erilaiset jotta helinä olisi vaihtelevaa. Kieliä ei sahata loppuun saakka vaan puoliskon reunaan jätetään vähintään millin reunus, jottei juote pääse juoksemaan kieliin.

Testasin metallia vasten alpakkapuoliskoja pudotellessa että helisevät ja hyvin helisivät. Teräskuutionkin kanssa helisivät. Sitten laitoin alpakkapallon hopeapallon sisälle ja juotin kakkosjuotteella kiinni. Laitoin juotetta niin paljon että varmasti menee kerralla umpeen. Sen takia täytyy saada kerralla, että jos liikaa lämmittää, alpakka saattaa pehmetä eikä enää helise. Lämmitin varoen juottaessa, annoin pallon jäähtyä, mutta unohdin samontein ettei palloa saanut laittaa veteen jäähtymään. Kai minä oletin että on tiiviisti juotettu kun sauma oli juotteen peitossa. Pallo ei helissyt, vaan teräskuutio tömisteli menemään pallon sisällä.

Vein pallon opettajalle näytille, hän epäili että saumassa olisi huokoinen kohta jonka takia ilma pääsee pallon sisälle eikä siksi pallo helise. Laserlaitteen "luupilla" opettaja tutkaili mahdollisen huokoisen kohdan kun olin ylimääräiset juotteet viilannut pois, ja merkkasi tussilla alueen joka tulisi juottaa uudestaan. Outoa oli että pallo alkoi helistä vähän paremmin kun olin viilannut ylimääräisiä juotteita pois.

Tässä vaiheessa tajusin että olin tosiaan kastanut palloa vedessä juottamisen jälkeen ja mainitsin asiasta opettajalle. Opettaja ehdotti että sauman kohtaan porataan pieni reikä ja varovasti lämmitetään palloa jotta mahdollinen vesi haihtuisi pois. Reiän viereen juotettiin riipuslenkki samalla kun huokoinen saumankohta juotettiin. Juote valui myös reikään niin saatiin sekin tukittua.
Mutta pallo ei edelleenkään helissyt, ääni oli muuttunut taas töminäksi.

Opettaja oli hyvin hämmästynyt, ettei pallo soinut heleästi vaikka kaikki mahdollinen oli tehty ja kaikki oli tehty ohjeiden mukaan. Hän ehdotti että olisin lämmittänyt juottaessa liikaa, sanoin ettei niin pitäisi olla kun lämmitin todella varoen ja kakkosluokkalainen sanoi lämmittäneensä omaansa todella paljon ja hänen pallonsa helisi. Kerroin että hän oli jopa juottanut puoliskot ensin erillään ennen kuin juotti pallon umpeen ja pallo helisi siltikin.
Ehdotin olisiko teräskuutio ollut liian iso, mutta muutkin olivat tehneet samankokoisilla ja he olivat saaneet pallot helisemään. Opettaja pohti sitäkin, olisiko alpakkapallon pitänyt olla pienempi, mutta totesi ettei se siitäkään pitäisi olla.
Kielien sahauksessakaan ei ollut mitään vikaa kun kuitenkin helisivät silloin kun niitä kokeilin.

Eräältä kakkosluokkalaiselta kyselin asiasta, kun näin hänen tekevän komsiopalloa. Hän kertoi aiemmin tehneensä kaksi komsiopalloa joista kumpikaan ei soinut. Hänkään ei osannut sanoa miksi pallo ei soi. Koitin kysellä oliko hän tehnyt jotain eri tavalla, mutta samalla tavalla hän oli tehnyt kuin minäkin. On kuitenkin erikoista että se toinen kakkosluokkalainen oli saanut molemmat pallonsa soimaan vaikka oli tehnyt ihan samoilla ohjeilla kuin me.

Filssasin pallon ja kiillotin huopalaikalla. Halusin vielä juotospastalla juottaa pintaan filigraanikuviota.
Löysin saumasta vielä yhden reiän jonka porasin auki että saan kosteudet sisältä ja juotin umpeen. Kun olin juottanut filigraanit pintaan, soi pallo heleästi ja olin jo kovin innoissani. Helinä kuitenkin laantui hetken päästä.
Sain monta kertaa pallon soimaan ihanan heleästi mutta aina se laantui ajan kuluessa. Parhaiten pallo helisi kun minulla oli reikä pallon kyljessä, mitä opettaja ihmetteli suuresti, kun sen ei pitäisi silloin soida.
Tällä hetkellä pallo kilisee, ei sentään ihan niin metallista kolinaa kuin mitä se aluksi teki, mutta ei se kuitenkaan helise niin kuin pitäisi. Tein vielä kokeeksi reiän huomaamattomaan paikaan jos alkaisi uudestaan helisemään. Ei helissyt. Hiustenkuivaajalla lämmitin että saisin mahdolliset kosteudet sisältä pois, mutta ei se miksikään parantunut. Pallo kesti todella monta kuumennusta ja helisi heleästi aina ajoittain, mutta luulen että viimeinen kuumennus oli liikaa, kun juotin tuon pallon poikki menevän filigraanirinkulan ympärille.

Ja eihän tätä tietenkään kärsinyt hopeoida kun on ontto ja saumassa ehkä pientä huokoisuutta sekä reikä kyljessä, niin tämä on tällainen laikkukasa. Ja oudosti 925 leima haalistui, näkee kyllä kun tarkkaan katsoo, olisiko huopalaikka tempaissut liikaa jos oon liian hennosti lyöny leiman. Lunastin kuitenkin vaikka tämä oli tämmöinen kokeilukappale. Onhan se koristeellinen pallo kuitenkin vaikkei soi...
Opettaja suositteli tekemään koristuksia komsiopalloihin vain kaivertamalla, niin ei tarvii lämmittää kappaletta liikoja filigraania juottaessa. Mutta kyllä minä meinasin ensi vuonna tai kesällä tehdä toisen mihin laitan filigraania.

Teen niin monta komsiopalloa, että lopulta saan jonkun niistä soimaan!

Riipus hierretyillä kivillä

Olin aiemmin harjoitellut hiertämistä paksuun hopealevyn palaan ja nyt sain tilaustyön jossa täytyi olla 4 sinistä kiveä ja kaiverrettu teksti. Riipus ei saanut olla liian kookas. Yhteistuumin päätimme että kivet laitetaan paikoilleen hiertämällä.

Riipukseen sain inspiraatiota äitini pitsinnypläys taidoista.

Riipus on tehty 2mm hopealevystä, johon sahasin kuviot ja tein sovitteet kiville. Kivinä on ruiskukan siniset 3mm kokoiset cubic zirkoniat.

Kivien sovitteet meni aavistuksen liian syvälle mikä vaikeutti hiertämistä. Hiertäminen olikin kovaa hommaa, tein sitä monta tuntia, kyynärpää meinasi krampata ja sormissa oli ainakin kolme rakkoa ja monta kipeää kohtaa.

Kiillotin korun hiertämisen jälkeen ja vein ultraäänipesuriin. Olin jo menossa lunastamaan riipusta kunnes huomattiin että yksi kivi on aivan vinossa ja sitten huomasin parin muunkin heiluvan. Olivat olleet kiinni lialla ja vahalla, jotka sitten ultrassa lähtivät pois.

Hiersin heiluvat kivet uudestaan paikalleen, yksi jäi aavistuksen heilumaan, mutta opettaja sanoi että on sen verran tiukassa ettei kyllä irtoa. Jouduin kiillottamaan takapuolta uudestaan ja vein taas ultraan. Jonka jälkeen heiluva kivi oli kiinnittynyt tiukemmin kiinni ja toinen kivi puolestaan heilui enemmän.

Tässä vaiheessa sain opettajan terävämmän hiertimen käyttöön, jolla sainkin tosi nopeasti kiristettyä heiluvan kiven paikoilleen.

Kaksi kiveä on niin tiukasti kiinni etteivät heilu ja kaksi muuta heiluvat niin vähän että heilumista on erittäin vaikea huomata.

Ensi kerralla jätän sovitteet kuitenkin hieman ylemmäs. Nyt muistin vain opettajan sanat, että sovitteet pitää olla matalalla ja se viimeinen silaus kun madalsin reikiä oli hieman liikaa. Kiven uuman täytyy mennä juuri hitusen levyn reunan alle, niin että on juuri ja juuri erotettavissa pieni reunus jota hierretään. Itselläni tuo reunus oli aika silminnähtävä.

Mutta kaunis siitä tuli. Moni luokkalainenkin kävi ihastelemassa. Nyt täytyy vielä tilaajalla hyväksyttää että onko sopiva, ennen kuin kaiverran taakse tekstiä.

Ja jos ei tilaaja jostain syystä huoli, niin päätyy kyllä sitten omaan kaulaan. On se niin ihana.

Kivien oikea väri näkyy paremmin tässä kuvassa

Emalointikurssi

Emalointiahan me harjoittelimme vähän väriopin kurssilla, mutta nyt meillä oli emalointikurssi jossa valmistimme yhden korun.

Tuli siitä nätti kuitenkin

Päätin tehdä riipuksen, aiheena riikinkukon sulka. Sahasin pohjapalan 0,8mm hopealevystä (tähän sahasin mukaan riipuslenkin jottei sitä tarvitse erikseen juottaa) ja päällipalan 0,5mm hopealevystä. Nämä juotettiin toisiinsa 0 juotteella, sillä juotetaan vain emalityöt, kun kestää paremmin emaliuunin jopa 850 asteen lämpöä. Juottamisessa meni aikaa, kun en tahtonut saada kovaa juotetta mitenkään juoksemaan vaan päälipala alkoi melkein sulaa. Lopulta lämmitin juotepalat päälipalan takapuolelle hieman kiinni, lätkäsin pohjapalan päälle, ja lämmitin skamolexin päällä pohjapalaa. En siis nähnyt päälipalaa ollenkaan ja juotin ikään kuin sokkona, mutta kävi paljon nopeammin. Pohjapalaa lämmitin niin paljon että hehkui ja alkoi hieman yhdestä reunasta näyttämään sulamisen merkkejä.

Tein kaivertimella vielä sulanviivoja.

Nyt minun täytyi myös jauhaa emali, kun valitsin sellaiset sävyt joita ei ollut valmiiksi jauhettu. Värit olivat isoina lasikökkäreinä. Kökkäre laitettiin tuollaiseen ikään kuin morttelikuppiin. "Mortteli" paikalleen ja tuolla raskaalla vasaralla lyötiin lujaa ja monta kertaa että saatiin kökkäre jauheeksi. Tämä tehtiin vetokaapissa, koska emalissa on lyijyä, arsenikkia ja kadmiumia, eikä niiden hengittäminen tee hyvää.

Jauhe ripoteltiin siivilän läpi taitetulle A4:lle toisessa vetokaapissa ja paperilta se jauhe laitettiin keraamiseen kippoon. Eri värien välillä täytyi ilmanpainepistoolilla putsata jauhamisvälineet ja siiviläkippo.

Sitten tislatun veden kanssa tehtiin jauheen puhdistus jotta saadaan siitä käyttökelpoista.

Transparentit värit täytyi olla ja tässä on minun väripalettini. Emalivärejä on 3 eri asteessa sulavia, ja täytyy valita aina viereiset asteet.
Sävyni ovat matalassa (W) ja keskitasoisessa (M) lämmössä sulavia.

Valittujen värien koepoltto, kokeilin huopalaikka kiillotusta tähän jotta tiedän tapahtuuko näille emaliväreille mitään. Kaiversin kuvioita myös, näkyvät haaleasti läpi.

Emalit levitetty todella tarkasti, opettaja sanoi että juuri sopivan paksuja kerroksia laitoin emalia ja kyseli olenko aiemmin muualla tehnyt emalointia. Emalia on hyvä laittaa pienissä kerroksissa, jotta sulautuvat paremmin toisiinsa.

3 emalikerrosta, pinnalle levinnyt emali ei haittaa, pintaa hierotaan tasaiseksi hohkakivillä ja vesihiomapaperilla. Kun tämä on tehty, jää pinta mattapintaiseksi, mutta kun laitetaan vielä hetkeksi uuniin tulee pinnasta taas kiiltävä. Emali jää polttojen jälkeen epätasaiseksi ja muhkuraiseksi, siksi se tasoitetaan niillä kivillä.

Tässä näkyy työn lämpötilan nopea muutos kun työ otetaan pois 850 asteisesta emalointiuunista

Kun emalipinta oli tasoitettu kivillä ja vesihiomapaperilla sekä tehty kiiltopoltto, hioin vielä takapuolen ja kiillotin korun varovasti. Kiillotus piti tehdä varoen, ettei koru lämpene liikaa, liika lämpö saattaa saada emalin halkeilemaan. Lämmitin todella varovasti ja emaliin tuli silti kolme pientä säröä, joita ei edes huomaa jos ei ymmärrä etsiä. Niiden takia en päättänyt ruveta polttamaan työtä uudestaan. Riipuksen takapuoli oli täynnä mustaa hopeaa, opettaja sanoi sen johtuvan siitä että korua joutuu emalointiuunissa lämmittämään niin monta kertaa ja että kuuluu asiaan. Täytyi siis tehdä vielä hopeointi korulle ennen kuin oli lopullisesti valmis.

Jostain syystä hopeointi jämähti pintaan oikein kunnolla enkä saanut liinalla hangattua riipusta kiiltäväksi. Hopeointi jättää pinnan aluksi helmiäisenvalkoiseksi ja liinalla sen saa hangattua aika kiiltäväksi taas. No nyt ei sitten millään lähtenyt niin otin mikromoottoriin rättilaikan ja siihen laitoin punaista vahaa. Sillä saikin painaa lujaa ja käyttää paljon vahaa että sai helmiäisenvärin pois riipuksen pinnasta. Takapuolenkin vedin sillä ja kun takapuoli oli iso sileä pinta niin siihen jäi helposti pikkulaikasta pieniä viiruja, mutta takapuolella eivät haittaa.

Opettajan mielestä on hieno ja on se minunkin mielestäni, ainoastaan minua hieman häiritsee pikkulaikan jättämät viirut takapuolelle, etupuolen ruodossa yksi epätasainen kohta sekä etupuolen reunassa epätasainen kohta jota en pystynyt viilaamaan enempää tai olisi sauma-aukko suurentunut, sekä ne kolme minimaalista säröä emalissa. Vaikkeivat nuo olekaan sellaisia mitkä näkyisivät erittäin häiritsevästi kun korua kaulassa kantaa.

Seuraavaksi teen vielä samalla kurssilla etsatun riipuksen, jonka vielä emaloin. Riipus on nyt etsausta vailla, siitä seuraavassa postauksessa.