Aloitimme kehysistutuksen tekemisestä, siihen tarvittiin pyöröhiottu kapussi ja omista laatikoistani löytyi ametistikvartsi tähän työhön. Näitä kehysistutuksia olen pitkään haaveillut opettelevani, mutta en ollut vielä saanut aikaiseksi. Mutta nyt koulussa pääsi näppärästi senkin opettelemaan.
Ensin mitattiin kiven ympärysmitta ja sen mukaan sahattiin 0,5mm hopealevystä suiro. Suiro juotettiin rinkulaksi. Rinkula muotoiltiin ja kokeiltiin että on kiven myötäinen, kivi ei saanut heilua sen sisällä. Seuraavaksi sahattiin 0,6mm hopealevystä pohjakappale suurempi kuin suirosta tehty rinkula ja juotettiin rinkula pohjalevyyn. Tässä vaiheessa ei saanut olla liian hätäinen, kokeilemaan mahtuuko kivi sille tehtyyn pohjaan, koska jos niin meni tekemään, ei kiveä saanut enää pois. Sahasin pohjakappaleeseen valoaukkokuvion, tein lenkit ja juotin kiinni. Ennen lenkkien juottamista kokeilin kiveä pohjaan, juottamisen aikana lämpö saattaa muokata rinkulaa suuntaan tai toiseen eikä kivi välttämättä ole hyvä pohjassa, mutta omani meni hyvin paikoilleen.
Valoaukon tarkoitus on nimensä mukaisesti päästää valo läpi, jolloin kivi näkyy hienosti valon siihen osuessa, mutta se myös auttaa kiven alle käytössä joutuvaa likaa poistumaan.
Riipus istutuspunsselilla istutuksen jälkeen |
Istutuspunsseli |
Olen tyytyväinen riipukseen, kuvio kylläkään ei ole täysin symmetrinen kun käsivaraisesti sen siihen piirsin, ja pyöreän lenkin juottaminen on aina vaikeaa. Se ei meinaa juottua millään kiinni ja sitten kun se juottuu, niin lenkin juureen tulee hirveä juotekasa ja lenkkikin yleensä menee vinoon suuntaan tai toiseen. Pyöreä lenkki jäi hieman vinoon, kokeilen vielä jos pihdeillä saisin varovasti suoristettua. Kolmiolenkin tein aivan liian paksusta materiaalista, 1mm hopealevystä. Siinä olikin homma taivutella se muotoonsa. Mutta onnistuin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat kultaa ;)