Tässä kivet on istutettu 2mm hopealevyyn, kivet taisivat olla 3mm kokoiset.
Aluksi valmistin volframitangosta nauhahiomakoneen avulla hierrinpuikon ja timanttikumilaikan ja huopalaikan avulla kiillotin sen pään. Puikon pää muotoiltiin luodin muotoiseksi nauhahiomakoneella. Hierrinpuikosta on olemassa myös amerikkalainen käyrä versio, mutta me valmistimme suoran.
Puikon kärkeä pidetään kiven vieressä vinossa asennossa ja niin että puikko melkein makaa levyn pinnalla, puikon kärki ei saa osoittaa kiven keskelle, muuten kivi rikkoutuu. Puikolla pyöräytetään kiven ympäri, niin monta kertaa että kivi ei tule pois kuopastaan. Lopuksi puikko nostetaan jyrkemään asentoon ja puikon kärjellä pyöräytetään aivan kiven vierestä sen ympäri niin että kivi kiristyy paikalleen eikä heilu.
Testasin levyyn, että kuinka syvälle/korkealle kiven voi jättää niin että hiertäminen silti onnistuu. Kaksi ensimmäistä kiveä laitoin niin syvälle, että taulut erottuvat juuri ja juuri sivusta katsoessa. Seuraavat kolme olivat hitusen edellisiä korkeammalla. Ja viimeisen jätin todella korkealle niin että kiven uuma jää juuri piiloon sivusta katsoen. Hiertäminen onnistui näihin kaikkiin korkeuksiin ja kivet eivät hievahdakaan.
Valoaukot |
Hierrinpuikko |
Tässä näkyy kivien korkeus eroja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat kultaa ;)